In English  -   Suomeksi

     
 

 

MUKAAN HÖYRYVETURIHARRASTUKSEEN  

 

Kesäkaudella 2008 on Suomessa kahdeksan käyttökuntoista leveäraiteista höyryveturia. Toinen käytössä olevista Ukko-Pekka höyryvetureista on Höyryveturimatkat1009 Oy:n käytössä. Jos sinua kiinnostavat höyryveturit, niiden kunnossapito ja käyttö, voimme tarjota siihen erinomaiset mahdollisuudet. Vapaaehtoisryhmämme huolehtii vetureidemme huollosta ja lämmityksestä sekä vaunukalustomme ylläpidosta. Kun veturit ovat käytössä juniamme vetämässä, riittävän kokemuksen hankkinut vapaaehtoisemme on veturissa Höyryveturimatkat1009 Oy:n edustajana. Suomen oloissa merkittävänä höyryveturiliikenteen harjoittajana voimme tarjota parhaat mahdollisuudet kerätä virallista höyrykattilan käytön kokemusta. Se on välttämätöntä silloin, kun henkilö haluaa hankkia kattilan valvojan pätevyyden.

Kokeneimmat vapaaehtoisemme opastavat alkuun. Esimerkiksi veturin puhdistus sekä polttoaine- ja vesitäydennykset eivät edellytä mitään erityiskoulutusta, ja näissä toimissa voivat olla mukana myös nuoremmat talkoolaiset. Kokeneemmat henkilöt voivat opetella veturin lämmittämistä ja vaativimpien huolto- ja korjaustöiden tekemistä. Itsenäinen paineenalaisen höyrykattilan hoitaminen edellyttää kuitenkin aina virallista pätevyyttä ja turvaviranomaisten lupaa. Rekisteröidyt vapaaehtoisemme ovat vakuutetut tapaturmien varalta. Kaluston säilytyspaikka; Pasilan vanhat veturitallit sijaitsevat Pasilan uuden aseman eteläpuolella. Kysy lisäohjeita alla olevien yhteystietojen kautta.

 

 

 

 

 

 

Takaisin aloitussivulle

 

Höyryveturimatkat1009 Oy/tiedustelut, varaukset ja tilaukset:

Puh: 019-388 098 , 
GSM: 044-5569959/Tuula Hannuksela 
Tuula Hannuksela
Patruunankuja 1 B 14
08200 LOHJA
Sähköposti: tuula.hannuksela@hoyryveturimatkat1009.fi

Postiosoite: Höyryveturimatkat 1009 Oy
Pasilan vanha veturitalli
Tallitie 1
00520 HELSINKI
Internetsivut: http://www.hoyryveturimatkat1009.fi

 

 

Sivujen suunnittelu ja ylläpito: Jonne Seppänen 2008