Urbannature photos | Lahen lehti | ratapiha.com

Kuka?

Moro! Olen 86-syntynyt lahtelainen. Näille sivuille olen koonnut hieman harrastuksia/kiinnostuksen kohteita. Sivujen materiaali puhukoon puolestaan; mutta mainittakoon sen verran että opiskelen Ulkoasuntoteusta Porvoon Ammattioppilaitoksessa josta olisi tarkoitus valmistua painotuotantoassistentiksi.

Harrastuspuolelta pääpaino on rautateissä. Talkootoiminnissa olen ollut mukana Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:ssä sihteerinä, sekä Topparoikka-lehden päätoimittajana. Mukana olen ollut myös Höyryveturimatkat1009Oy ja Porvoon museorautatie ry:n toiminnassa. Myös valokuvaamisen opettelu on kuulunut viimeaikaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Eipä Pelicansiakaan voi näin lahtelaisena sivuuttaa.

Projektia on ollut myös Peugeot 309 henkilöauton kanssa, jonka ylle olemme pienen porukan turvin yrittäneet luoda kulttileimaa. Lukuisiin pösöllä suoritettuihin reissuihin ovat liittyneet erilaiset kohteet ympäri Suomea ratojen varsilta, vanhoille huoltoasemille, tehdasalueille.

Musiikkipuolella olen jämähtänyt kirjaimellisesti menneille vuosikymmenille c-kassettien ja vinyylien muodossa. Lähellä sydäntä ovat kotimaiset suurnimet kuten Gösta Sundqvist, Eppu Normaali ja Ismo Alanko. Kultaisten 70 ja 80-lukujen musiikki iskee rockista italodiscoon. Reissuillakin soitettuja 70-80-lukujen kauheita kotimaisia käännöscovereita unohtamatta.

Siinä tiivistetysti syitä sivuston sisältöön.

Tarvittaessa minut tavoittaa sähköpostitse: jonne.seppanen@edu.lahti.fi

Jonne

 

 

              

kansi

sivua päivitetty 6.11.2009

Ratapiha.com | © Jonne Seppänen 2008-2009